Nykyhetki, tänään 13.9.2018, olen syksyfiiliksissä, pää täynnä paljon uusia tuulia, kesän jättämiä ideoita...mukava oli palata kesälomalta kouluun ja turvalliseen arkeen.
Tärkeää on ollut kerrata tässä syksyn alussa, huhtikuussa opittuja taitoja. Olen kartuttanut omaa työkalupakin sisältöä, tilannut uusia korun valmistus juttuja.
Mukavana lisänä on ollut kivien ostoreissut Suomen jalokivitukussa. Kivien istutukset ensin kupariputkeen ja nyt hopeaan, ovat olleet mukavan haastavia harjoituksia.
Valmistan parasta aikaa puolipyöreää hopeasormusta, johon tulee rubiininpunainen ,synteettinen ,kuuden millin kivi. Sormuksen tulisi olla valmiina tämän kuukauden loppuun mennessä. Olen onnistunut sormuksen teossa aika hyvin. Muutaman kerran istutin kiven putkeen uusiksi, mutta ajattelen sen vain tuovan hyvää ja mieleenpainuvia epäonnistumisen ja onnistumisen tunnetta.
Hopean juottamisessa koen onnistuvani hyvin.
Valmistin sormukseen sopivat korvakorut, joissa on saman punainen, mutta pienempi kivi. Tarkoituksena olisi tehdä vielä kaulakoru ja ehkä myös rannerengas.
Mielenkiinnolla odotan lokakuun alussa olevaa emalointikurssia!:) Emalointia olen kokeillut muutaman kerran aikaisemmin Kansalaisopiston kursseilla.
Pyrin saamaan harjoitukset ja työt aikataulujen mukaisesti valmiiksi.

Kommentit
Lähetä kommentti